Legenda kertoo että satoja vuosia sitten suuri jään valtiatar Hálla peitti jäällä ja lumella koko Pohjolan. Myöhemmin Auringon herra, Hellëm langetti suuren taian Pohjolan ylle, jolloin jää ja lumi alkoi vähitellen sulaa. Tästä Hálla taas raivostui, sillä tuo piti niin kovasti jäästä ja pakkasesta, että päätti lähettää tyttärensä Ingrifin lisäämään ympäristöön jäätä ja koleutta. Samoin teki Hellëm. Tämä lähetti Pohjolaan poikansa Raheemin tuomaan lämpöä ja valoa. Kun jään ja auringon kaksi yhtä vahvaa sutta oli Pohjolassa, syntyi ikuisen talven sijaan kaksi vuodenaikaa: Halamum (talvi) ja Helem (kesä). Lähettiläät ja Jäät yrittivät kumpikin saattaa toisensa kuolemaan niin, että jäisi jäljelle vain yksi heidän kannattama vuodenaika.

Tämä oli Pohjolan historia. Siihen tullaan lisäämään pieniä yksityiskohtia myöhemmin, jotta peli olisi realistisempi. Myöhemmin Ingrif tajusi, ettei tämän tavoitteessa ole mitään järkeä, vaan se on lähinnä silkkaa ajan hukkaa, joten se petti äitinsä Hállan ja tuhosi valkean ja jäisen kivipaaden kirotussa metsässä, jonka seurauksena metsän kuolettava kirous lakkasi olemasta.

Hálla raivostui ja kirosi Ingrifin ja tämän tulevat laumalaiset. Hálla jäädytti Ingrifin (niin, ettei jäätyminen näy mitenkään moisen ulkomuodossa). Neidon ja tuon laumalaisten kosketus on jääkylmä ja luonteen tulisuudesta riippuen he voivat jäädyttää myös ympäristöään. Tahallaan tai vahingossa.

Ingrif oli eräässä yhteenotossa onnistunut saamaan Raheemin taka-alalle ja pakeneman lumen tulon tieltä. Raheem on nyt kuitenkin palannut, mutta Auringon lähettiläät ei. Uros perusti uuden lauman, joka sai nimekseen Yökat.

Pelin juoni ei ole kovin ihmeellinen ja kertoo pääosin eri hahmojen suhteista toisiinsa. Kahden lauman erimielisyydet ovat periaatteessa vain suuri sivujuoni.



Mitä pelissä tapahtuu? Missä?
Pohjolaksi sitä kutsukaamme. Pohjolassa on kaksi susilaumaa: Eara (entinen Jään valtiaat) ja Yökat. Laumoilla ei ole välttämättä mitään erillistä omaa reviiriä, mutta Pohjolassa ne olelevat kaiken aikaa. Pelissä on jonkin verran fantasiaa ja ripaus realistisuutta. Pelissä on lähinnä tarkoitus luoda suhteita toisiin hahmoihin ja samalla varoa, ettei hahmo tule tapetuksi.
Vaikka laumat eivät ole pelin pääidea, voi olla silti kannattavaa laittaa hahmo pyrkimään johonkin laumaan, sillä laumasta saattaa saada turvaa. Tosin kummatkin laumat vihaavat toisiaan, joten laumassa oleminen voi koitua hahmosi tappioksi...

Heti peliin tultuasi et voi vain mennä jompaankumpaan laumaan (eikä hahmosi tarvitse olla välttämättä ollenkaan laumassa!). Laumaan on vaikea päästä! Jos haluat liittyä Earaan, kannattaa sinun laittaa hahmosi ystävystymään sen lauman johtajan, Ingrifin kanssa. Jos taas mielit liittää hahmosi Yökatiin, on hahmosi tutustuttava Raheemiin. Tässä tarvitaan pientä kikkailua. Mutta ehkä tämä helpottaa hieman:

~ Johtajalle täytyy olla lojaali.
~ Kitisijöitä ei laumaan oteta. Laumalaisen täytyy olla lojaali, uskollinen, aina valmis ja fiksu



Pohjolassa peliympäristö on hyvin eh.. Suomimainen? Pohjolassa ei siis
ole mitään trooppisia kasveja, kuten palmuja, eukalyptus puita ja suuria
lihansyöjä kasveja yms. Sen sijaan siellä on kuusia, mäntyjä, tammia ja
vaahteroita yms. Pohjoismaille tyypillistä kasvillisuutta.

Eläimistökin on hyvin samanlaista kuin Pohjoismaissa:
~ Rusakko
~Jänis
~Peura
~Hirvi
~Metso
~Teeri
~Poro
~Peura
~Karhu
~Kettu
~Naali
~Ahma
Jne. Voit varmaan itse päätellä, mitkä noista on susien vihollisia, ja mitkä
saalista.

Karttaa pääset tiirailemaan foorumilla, kun olet liittynyt. Ihmisiä ei ole lähimaillakaan. Sudet eivät tässä pelissä edes tiedä mikä on ihminen. Pohjola on ihan oma maailmansa.

















Etusivu
Vieraskirja
Roolipeli
Pohjola
Hahmo
Hahmolista
Liity